Historia

Kumppanuuskeskuksen juuret juontavat vuoteen 1992, jolloin neljä Oulussa toiminutta kansanterveys- ja vammaisjärjestöä siirsivät toimintansa erillisistä tiloista yhteisiin toimitiloihin Pakkahuoneenkatu 21:een.

Ajatus yhteisestä toimipisteestä ja työyhteisöstä kiinnosti niin paljon, että vuonna 1994 jo kahdeksan toimijatahoa oli saanut työtilat samasta osoitteesta.

Keskuksen toinen alkujuuri löytyy vuonna 1994 käynnistyneestä Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton yhteisestä kehittämishankkeesta, Hyvinvoinnin verkostot -projektista. Projektin aloitteesta syntyi ajatus kansalaistalosta – paikasta, jossa julkinen sektori, järjestöt ja vapaa kansalaistoiminta kohtaisivat toisensa tasaveroisina kumppaneina.

Vuonna 1997 Asemakadulla toiminut piste nimettiin Kumppanuuskulmaksi. Kumppanuuskeskus sai nimensä vuoden 1999 nimikilpailun tuloksena. Kumppanuuskeskus muutti syksyllä vuonna 2006 Oulun Diakonissalaitoksen säätiön kortteliin Isokadulle.

Nykyiseen toimipaikkaansa Etu-Lyöttyyn Kumppanuuskeskus muutti alkuvuonna 2016.