Julkaisemme mielellämme lisää opiskelijoiden kokemuksia tällä sivulla. Kirjoita lyhyesti työharjoittelustasi ja toimita kokemuksesi Kumppanuuskeskuksen Infoon: info (at) kumppanuuskeskus.fi

Opiskelijoille

Kumppanuuskeskus on harjoittelupaikkana monipuolinen sosiaali- ja terveysalan asiantuntija- ja kokemustiedon foorumi. Aluetyöntekijät ja vapaaehtoistoimijat kertovat mielellään toiminnastaan, sovithan ajan etukäteen.

Opiskelijoiden kokemuksia

Tältä sivulta voit lukea opiskelijoiden kokemuksia työharjoitteluistaan Kumppanuuskeskuksessa:

1.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Opiskelen kuntoutuksen ohjaajaksi Oulun seudun ammattikorkeakoulussa ja suoritin syventävän harjoitteluni Kumppanuuskeskuksessa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitossa. Harjoittelu oli tavallaan hyppy tuntemattomaan, sillä järjestöpuolen toiminta ei ollut minulle tuttua entuudestaan. Harjoittelupaikkana Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto mahdollisti minulle monipuoliset mahdollisuudet tutustua laajalti eri järjestöjen toimintaan. Harjoittelun aikana kävin tutustumassa eri järjestöjen toimintaa haastattelemalla aluetyöntekijöitä heidän työnkuvastaan. Lisäksi pääsin mukaan erilaisiin kokouksiin ja yhdelle kurssille sekä sain seurata läheltä eri vaiheissa olevia projekteja. Yhteispalvelupisteen alkuvaiheiden seuraaminen oli mielenkiintoista ja ajattelisin, että se voisi olla myös kuntoutuksen ohjaajan työpaikka.

Järjestöjen tarjoama kuntoutus selkiytyi minulle. Heidän tarjoama psykososiaalinen kuntoutus on tärkeä osa kokonaiskuntoutusta. Kokonaiskuntoutuksen kannalta yhteistyö eri toimijoiden kesken on tärkeää. Yhteistyön syventäminen ja menetelmien kehittäminen on tulevaisuutta. Se on välttämätöntä asiakkaan näkökulmasta, jotta asiakas saisi kaiken sen tuen mitä hän tarvitsee usein uudessa ja oudossa elämäntilanteessa. Järjestöjen toiminta ja heidän tekemänsä työ asiakkaiden kanssa avautui minulle hyvin. Tulevana kuntoutuksen ammattilaisena ymmärrän järjestöjen toiminnan osana kokonaiskuntoutusta ja osaan tehdä yhteistyötä heidän kanssaan asiakkaan parhaaksi.

Harjoittelupaikkana Kumppanuuskeskus oli monipuolinen ja vaihteleva, saatoin itse paljon vaikuttaa siihen millaiseksi harjoitteluni muodostui. Ilmapiiri oli avoin ja ystävällinen kaikille, eri toimijat kertoivat mielellään omasta toiminnastaan.

Leena

2.

Tietoteknologia järjestöosaamisen välineeksi -projekti

Opiskelen PSK:n aikuisopistossa tietojenkäsittelyn perustutkintoa. Olen aloittanut opiskeluni syyskuussa 2006 ja työharjoitteluni aloitin opintojeni loppupuolella. Tulin harjoittelijaksi Pohjois-Pohjanmaan sosiaali-ja terveysturvayhdistykseen 19.11.2007 ja harjoitteluni on kestänyt yhteensä 16 viikkoa ja päättyy 7.3.2008.

Olen saanut olla mukana avustamassa ”Tietoteknologia järjestöosaamisen välineeksi – projektissa”. Työharjoitteluni on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Siihen on kuulunut koulutuksiin osallistuminen ja niissä avustaminen, kumppanuuskeskuksen kotisivujen ylläpitoa, käyttäjätunnusten tekoa ja niiden opastusta työntekijöille. Myös ohjeiden laatiminen tietoturvasta ja laitehuollosta on kuulunut työnkuvaani. Lisäksi olen neuvonut työntekijöitä pienissä tietokoneen käytön ongelmatapauksissa.

Olen saanut työharjoitteluni aikana seurata monen eri järjestön ja yhdistyksen toimintaa sekä seurata tietoteknologian kehitystä järjestötoiminnassa. On ollut mahtavaa huomata muutoksia tietoteknologian hyödyntämisessä näinkin suuressa yhteisössä, kuin Kumppanuuskeskus, jossa toimii yli 40 eri järjestöä ja yhdistystä.

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali ja – terveysturvayhdistys on ollut hyvä ja antoisa harjoittelupaikka, jossa on kannustava ja toisia tukeva työilmapiiri. Minä kiitän kaikesta saamastani opista ja ohjauksesta ja toivotan kaikille hyviä ja luovia ajatuksia tuleville päiville.

Terveisin Kirsti

3.

Medieco oy

Opiskelen suunnittelumaantiedettä neljättä vuotta Oulun yliopistossa. Olin työharjoittelussa Kumppanuuskeskuksessa toimivassa Medieco Oy:ssa kolme kuukautta keväällä 2007. Medieco Oy on Oulun yliopistollisen sairaalan kehittämisyhtiö, jonka toimialaan kuuluu sosiaali- ja terveysalan tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja selvityshankkeiden toteuttaminen.

Työharjoitteluni aikana avustin projektityössä. Sain mielestäni tärkeää tietoa ja kokemusta projektisuunnitelmien tekemisestä ja hankerahoitusten hakemisesta. Harjoitteluni aikana perehdyin Euroopan Unionin uuden ohjelmakauden rakennerahastoihin ja puiteohjelmiin, sekä opin mielestäni hahmottamaan vähän millaisia hankkeita eri rahoittajatahot (esim. TEKES, TE-keskukset, lääninhallitus, Pohjois-Pohjanmaan liitto, RAY) rahoittavat.

Tein harjoitteluni aikana selvityksen Kumppanuuskeskuksen sosiaali- ja terveysalan kolmannen sektorin toimijoiden ja Oulun yliopistollisen sairaalan välisen yhteistyön tilasta ja yhteisyön tulevaisuuden mahdollisuuksista. Lisäksi tein Sydän.netti –projektiin liittyen sisältö- ja asiakkaiden tarpeiden kartoitusta. Harjoittelussani sain vinkkejä siitä, minkälainen koulutus kehittämistyössä on hyödyllistä. Huomasin esimerkiksi että taloustieteen ja projektityön perusteiden opiskeleminen olisi tarpeellinen lisä opiskeluihini.

Mielestäni Kumppanuuskeskus on mielenkiintoinen yhteisö, jossa yhteisön jäsenet voivat toimia tehokkaammin resursseja ja voimavaroja yhdistämällä. Yhteistyöverkostossa kehitetään uusia toimintatapoja julkisen ja kolmannen sektorin välille muun muassa hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Kumppanuuskeskuksen toimintaan tutustumalla voi mielestäni ymmärtää kuinka aktiivista ja monipuolista kolmannen sektorin toiminta on ja tätä kautta hahmottaa kolmannen sektorin työn merkitystä yhteiskunnan kannalta.
Kirsi Vähäkangas

4.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Olin keväällä 2007 9 viikon harjoittelujaksolla Oulun Kumppanuuskeskuksessa. Opiskelen sosionomiksi ja organisaatioharjoittelu Kumppanuuskeskuksessa oli hyvin monipuolinen ja kiinnostava. Harjoittelupaikkani oli Sosiaali-ja terveysturvan keskusliitto ry. Tänä aikana oli hyvä mahdollisuus tutustua useiden eri järjestöjen toimintaan. Olin mukana mm. erilaisten tapahtumien järjestämisessä, kerhotoiminnassa, seminaareissa ja kokouksissa. Kokosin myös Kumppanuuskeskuksen toimintasuunnitelmaa. Samaan aikaan oli muitakin harjoittelijoita ja teimme keskenämme opiskelijayhteistyötä. Harjoitteluaikana oli mahdollisuus olla monessa mukana. Kokemukseni harjoitteluajalta on erittäin positiivinen, sillä Kumppanuuskeskuksen ilmapiiri on avoin ja ystävällinen kaikille!
Rauni K.

5.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Opiskelen toista vuotta sosionomiksi Oulun ammattikorkeakoulussa ja suoritin kahdeksan viikon harjoittelun Kumppanuuskeskuksessa keväällä 2007. Harjoittelupaikkani oli Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry, mutta suurimman osan ajasta toimin Syömishäiriöliitto – SYLI ry:ssä. Harjoittelu oli todella monipuolinen. Työ ei ollut varsinaista asiakastyötä, vaan osallistuin erilaisiin teemapäiviin ja tapahtumiin ja olin mukana toteuttamassa Syömishäiriöliiton TUU SYLIIN – kampanjaa. Näiden kautta saatoin vaikuttaa asiakkaiden hyvinvointiin. Hyvin tutuksi tuli myös toimistotyö. Myös Kumppanuuskeskuksen muut toimijat pyysivät avoimin mielin mukaan erilaisiin tapahtumiin. Tämän myötä sain monipuolisemman kuvan eri järjestöistä ja yhdistyksistä sekä järjestötyöstä ja koko kolmannesta sektorista.

Harjoittelu tutustutti minut monipuolisesti ja konkreettisesti järjestötyöhön, josta minulla ei aikaisemmin paljoa tietoa tai kokemusta ollut. Oli hyvä, että sain tutustua useamman järjestön toimintaan eikä näkökulma näin jäänyt yksipuoliseksi. Kumppanuuskeskus on mielenkiintoinen harjoittelupaikka ja sen ilmapiiri avoin ja mukava.
Laura Viirret

6.

Syömishäiriöliitto - SYLI ry

Opiskelen sosionomiksi toista vuotta ja suoritin Ammattiharjoittelu 1:sen Kumppanuuskeskuksessa. Harjoittelupaikkani oli Syömishäiriöliitto – SYLI ry. Kumppanuuskeskuksen valitseminen harjoittelupaikaksi oli mielestäni todella hyvä valinta, sillä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta tai tietoa järjestötyöstä. Kumppanuuskeskuksessa tutustuin erilaisten järjestöjen toimintaan ja sain kuvan siitä, mitä työ tällä alueella on.

Harjoitteluaikana sain tehdä hyvin monipuolista työtä eikä aika tullut missään vaiheessa pitkäksi. Pääsin osallistumaan eri toimijoiden järjestämiin teemapäiviin ja seminaareihin. Lisäksi tutustuin eri järjestöjen toimintaan ja sen merkitykseen asiakkaiden elämässä. Työ ei ollut varsinaista asiakastyötä vaan koostui toimistotyöstä. Työ ei keskittynyt asiakkaiden tapaamiseen vaan heidän hyvinvointinsa parantamiseen esimerkiksi erilaisten tapahtumien kautta. Kumppanuuskeskuksen toimijat ottavat opiskelijan/harjoittelijan avoimin mielin vastaan ja kertovat toiminnastaan ja pyytävät mukaan erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Kumppanuuskeskus on todella mielenkiintoinen harjoittelupaikkana. Harjoittelun aikana sain laajan kuvan kolmannesta sektorista, järjestötyöstä ja Kumppanuuskeskuksen sisällä toimivasta verkostomaisesta työstä.

Miia R.

7.

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry

Syksymme on käynnistynyt antoisasti täällä Kumppanuuskeskuksessa. Harjoittelupaikkamme Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistyksessä on antanut meille mahdollisuuden olla mukana monessa uudessa ja mielenkiintoisessa tilanteessa. Olemme päässeet ”aitiopaikalta” tutustumaan monipuolisesti Kumppanuuskeskuksen eri toimijoihin sekä heidän tekemäänsä yhteistyöhön. Opiskelijana koemme, että meidät on otettu positiivisesti vastaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Opintomme kuntoutuksenohjauksen ja – suunnittelun koulutusohjelmassa (OAMK) ovat nyt noin puolessa välin. Koulutusohjelmasta valmistuu kuntoutuksen ohjaajia, joiden ammatillinen osaaminen sisältää lääkinnällistä, kasvatuksellista, ammatillista sekä sosiaalista kuntoutusta. Kuntoutuksen ohjaaja koordinoi, suunnittelee ja ohjaa kuntoutujan kuntoutusprosessiin liittyviä kuntoutustoimenpiteitä sekä kuntoutumista tukevia palveluita. Tällä harjoittelujaksolla olemme saaneet valtavasti hyödyllistä tietoa tulevaa työtämme varten kolmannella sektorilla tehtävästä arvokkaasta työstä.

Kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana olemme saaneet osallistua aina lähtien rönsyilevistä kahvipöytäkeskusteluista todella asiapitoisiin seminaareihin/koulutuksiin sekä kahdenkeskisiin tietoa tulviviin keskusteluihin asti. Näitä tilaisuuksia ovat olleet mm. Kuntoutusta kehittämässä – seminaari, neurologisten yhdistysten tapaaminen, Alzheimer päivä, Kelan asiantuntijan infotilaisuus katutasossa, Vammaisneuvostot näkyviksi kunnissa seminaari, näin muutamia mainitaksemme. Kumppanuuskeskuksen neuvonnan toimintaan perehdyimme useampana päivänä.

Järjestökenttään tutustumista pidämme erittäin hyödyllisenä osana koulutustamme. Yksilöiden avun, tuen ja ohjauksen tarve suhteessa järjestöjen tarjoamiin palveluihin, ovat osana tukemassa ihmisen hyvinvointia sekä arjessa selviytymistä. Tärkeäksi osaksi järjestöjen toimintaa nousee ennaltaehkäisevän työn merkitys.

Kokemustemme perusteella voimme suositella Kumppanuuskeskusta muillekin opiskelijoille yhdeksi työharjoittelupaikaksi.

Syksyisin terveisin Marja ja Tanja

8.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Lapin yliopiston SIMO2-maisteriohjelman sosiaalityön opiskelijalle harjoittelu Kumppanuuskeskuksessa avasi uusia näköaloja järjestöjen toimintaan, sekä erilaisten toimijoiden yhteistyöhön.

Opiskelija suhtautuu vähän jännityksellä harjoittelupaikkaansa.Varsinkin aikuisena tuntuu vähän epävarmalta olla aloittelija ja keltanokka - vuosien jälkeen. Tuskin voi saada mukavampaa vastaanottoa! Opiskelija otettiin mukaan tempauksiin, tapahtumiin, päivittäiseen toimintaan, annettiin reilusti aikaa vuorovaikutukselle.

Haastattelin mm aluetyöntekijöitä ja kuntoutussihteereitä heidän työnkuvastaan. Paljon tuli uutta, vaikka aivan outoa ei järjestötoiminta minulle olekaan.

Moni työnkuva vaikutti todella kiinnostavalta itseäkin ajatellen. Tosin paljon pitäisi vielä perehtyä asioihin. Työnkuvien laajuus herätti kunnioitusta, ja se, kuinka motivoituneita, sitoutuneita, tehokkaita ja päämäärätietoisia kaikki olivat. Työ, jolla on merkitystä, kantaa.

Osallistuin seminaarin järjestelyihin. Se muodostikin mukavan ja tavoitteellisen kulminaation harjoittelulle. Pääsin mukaan erilaisiin kokouksiin ja palavereihin. Sain seurata läheltä eri vaiheissa olevia projekteja. Oli IT-kurssikin! Monipuolinen, hyvä kokemus! Suosittelen!

Anne

9.

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

Opiskelen sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2009 suoritin kahdeksan viikkoa kestäneen harjoittelun Kumppanuuskeskuksessa, Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa. Harjoitteluni kuului opintokokonaisuuteen Osallisuus ja sosiaalinen tuki.

Harjoitteluni Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Harjoitteluni aikana pääsin näkemään, kuinka monipuolista järjestötyö on. Harjoittelussani osallistuin moniin kokouksiin, niiden kautta tutustuin erilaisiin projekteihin ja paikallisyhdistystoimintaan. Osallistuin myös tuetulle lomalle sekä aikuisten ja lasten eroryhmiin.

Sen lisäksi, että Yhden Vanhemman Perheiden Liiton toiminta tuli minulle tutuksi myös muiden sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta ja merkitys selkeytyi. Tähän vaikutti toisaalta se, että Kumppanuuskeskuksessa niin paljon eri toimijoita ja toisaalta yhteistyötä eri järjestöjen välillä tehdään paljon.

Kumppanuuskeskuksen ilmapiiri oli ystävällinen ja siellä oli mukava olla harjoittelussa. Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa pääsin osallistumaan kaikkeen toimintaan ja sain myös hyvää ohjausta. Voin sanoa harjoittelua Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa oikein onnistuneeksi.

Eeria

10.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

11/2009
Opiskelen sosiaalityötä Lapin yliopistossa, josta Kumppanuuskeskusta suositeltiin käytännönopetuspaikaksi. Viiden viikon mittainen käytännönjakso Kumppanuuskeskuksessa vierähti vauhdilla. Kumppanuuskeskuksessa opiskelija otettiin enemmän kuin hyvin vastaan ja työntekijöiltä oli helppo kysellä opiskelijaa askarruttavia asioita. Työntekijöiltä löytyi aikaa niin haastatteluille kuin epävirallisemmillekin keskusteluille.

Kumppanuuskeskuksen työntekijöistä välittyi motivoitunut ja avoin asenne työhönsä. Työnkuvat vaikuttivat opiskelijan näkökulmasta laajoilta ja haasteellisilta, mutta toisaalta kehittämiselle tuntui olevan tilaa. Järjestökenttä ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu ja jakson aikana sainkin runsaasti tietoa järjestöistä ja niiden toiminnasta.

Sain olla mukana mm. Kumppanuuskeskuksen 10-vuotisjuhlissa, erilaisissa verkostokokouksissa ja -tapahtumissa, Järjestötietopäivillä Torniossa sekä ESKO-hankkeen opinomatkalla Kajaanissa. Osallistuin myös Terveempi Pohjois-Suomi -hankkeen esiselvitystyöhön kuntien ja järjestöjen yhteistyöstä.

Kumppanuuskeskuksessa on matala kynnys opiskelijallekin. Aikaa omille mielenkiinnon kohteille löytyi, mutta myös ohjausta oli riittävästi saatavilla. Kumppanuuskeskus on mielenkiintoinen paikka opiskelijalle, koska saman katon alta löytyy niin paljon toimijoita.

Anna-Kaisa

11.

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ja
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Olin harjoittelussa Kumppanuuskeskuksessa syksyllä 2010. Opiskelen toista vuotta sosionomiksi ja halusin tutustua järjestötoimintaan, koska se ei ollut minulle aiemmin tuttua. Harjoittelujaksoni oli kahdeksan viikon pituinen ja kuului opintokokonaisuuteen Osallisuus- ja sosiaalinen tuki.

Harjoittelujakso oli todella mielenkiintoinen ja monipuolinen. Pääsin tutustumaan Pohjois- Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen hallinnoimaan Viestintä- ja vertaistoiminta verkkoon -projektiin sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallinnoimaan Kumppanuuskeskuksen neuvontapisteeseen.

Osallistuin harjoitteluni aikana erilaisiin tapahtumiin, kokouksiin, koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Kävin tutustumassa harjoitteluni aikana myös muihin Kumppanuuskeskuksessa toimiviin yhdistyksiin ja liittoihin. Sain siis kattavan kuvan harjoittelupaikastani ja opin paljon uutta. Mielestäni oli mukavaa, että sain riittävästi ohjausta, mutta sain myös itse vaikuttaa harjoittelupäivieni sisältöön.

Mielestäni Kumppanuuskeskus sopii loistavasti opiskelijoiden harjoittelupaikaksi. Varsinkin sosiaalialaa opiskelevana koin hyödylliseksi päästä tutustumaan kolmannen sektorin tarjoamiin palveluihin ja sain nähdä kuinka monipuolista työtä järjestöissä tehdään. Olin tyytyväinen siihen, että pääsin mukaan niin moneen erilaiseen toimintaan. Minut otettiin hyvin vastaan ja koin ilmapiirin ystävälliseksi ja avoimeksi. Kumppanuuskeskuksessa toimivat henkilöt kertoivat mielellään työstään ja se auttoi minua hahmottamaan mitä omalta tulevalta työltäni haluan.    

-Anu