Seminaarin mainos

Vuoden 2009 päivien materiaali löytyy osoitteesta www.kansalaisareena.fi

Kohtaamispaikkojen valtakunnallinen seminaari 2010

Pohjolan valkea kaupunki kutsuu kohtaamispaikat seminaaripäiville Ouluun 15.-16.2.2010. Valtakunnalliset päivät järjestetään viidettä kertaa. Tilaisuudessa käsitellään monipuolisesti kohtaamispaikkojen ja kumppanuusyhteisöjen kannalta ajankohtaisia aiheita. Päivien teemana fyysinen ja virtuaalinen yhteisöllisyys sekä vapaaehtoisuuden ja vertaistuen haasteelliset organisoinnin ja toimimisen tavat. Lisäksi pohditaan minkälaisia ovat matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalvelut kohtaamispaikkojen toimintaympäristöissä.

Alustukset, workshopit ja vierailut antavat eväitä omaan toimintaan ja sen kehittämiseen. Seminaari on tarkoitettu erilaisissa kohtaamispaikoissa toimiville ihmisille: vapaaehtoisille, työntekijöille, hyvinvointipalveluista päättäville ja niitä suunnitteleville ja yhteistyötä tekeville.

Tilaisuuden järjestävät:

Kumppanuuskeskuksen ja kumppanuusverkoston toimijat Oulun seudulta, Kansalaisareena ry, Espoon Järjestöjen Yhteisö ry, Yhteisöjen Yhdistys ry/Järjestötalo Seinäjoki, Kantokeskus Kokkolasta ja Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry.