Kumppanuusverkosto

Mikä on Kumppanuusverkosto?

Virtuaalinen kumppanuusverkosto muodostuu Pohjois-Suomessa toimivista sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja julkisen sektorin toimijoista. Verkoston ytimenä on Kumppanuuskeskus fyysisenä yhdessä tekemisen ja verkostoitumisen paikkana.

Järjestöille tunnukset Kumppanuusverkostoon

Pohjois-Suomessa toimivat sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat tervetulleita mukaan Kumppanuusverkostoon. Tällä hetkellä tunnuksia tarjotaan kahdelle yhdistyksen hallituksen tai puheenjohtajan nimeämälle vapaaehtoiselle yhdistyksen edustajalle sekä hänen valitsemalleen yhdelle kokemuskouluttajalle. Lisäksi yhdistys voi nimetä keskuudestaan 5 Kumppanuusverkostossa toimivaa ammattilaistaan joille käyttäjätunnukset annetaan.

Kuntien työntekijöille myös tunnuksia

Kumppanuusverkoston toiminta perustuu yhteistyöhön, joten toivomme mukaan myös Pohjois-Pohjanmaalla toimivia kuntia. Kuntien eri hallintokunnat voivat nimetä keskuudestaan yhden, mielellään järjestötoiminnasta tai tiedotuksesta vastaavan henkilön jolle käyttäjätunnukset myönnetään. Eri hallintokuntien saamien käyttäjätunnusten lisäksi kunta saa vielä yhden lisäkäyttäjätunnuksen sekä sosiaali- ja terveyslautakunta yhden käyttäjätunnuksen. Tämän lisäksi on mahdollista anoa lisätunnuksia järjestöjen ja kuntien välisten projektien työskentelyyn.

Tunnusten tilaaminen

Käyttäjätunnukset ovat ilmaisia ja tilaaminen on helppoa tilauslomakkeen kautta.